Juhannustaika

Juhannustaiat ovat osa juhannuksen juhlintaan liittyvää kansanperinnettä. Juhannuksena tehtiin taikoja lähinnä naimaonnea ja tulevaisuutta varten. Monet taioista tähtäsivät ennustuksiin tulevasta, varsinkin aviomiehen laadusta ja naimaonnesta, ja toisilla taioilla naimaonnea pyrittiin parantamaan. Naimisiinmenoon ja lempeen liittyvät taiat liittyvät erityisesti juhannukseen, sillä se on ollut muun muassa hedelmällisyyden juhla. Juhannustaioista monet tehtiin alasti. Nykyisin juhannustaiat ovat vähentyneet ja usko taikuuteen on hiipunut huomattavasti.[1]

Juhannuskokko.

Yleinen nykypäiviin säilynyt taika on tapa laittaa paikkakunnasta ja perinteestä riippuen juuri tietty määrä, esimerkiksi seitsemän tai yhdeksän erilaista kukkaa tyynyn alle juhannusyöksi. Nukkuessa pitäisi sitten aviopuolison ilmaantua unessa.

Toinen yleinen taika nykyisin on kävellä juhannussaunan yhteydessä takapuoli edellä kohti puupinoa. Mihin halkoon takapuoli osuu, sellaisen rakastajan saa. Jos halko on halkaistu, se on toisen naisen varattu mies tai leski, ja jos puu on kokonainen, mies tulee täysin omaksi.

  1. Niemelä, Mikko: Näin taidat juhannuksen taiat Suomen kuvalehti. 19.6.2008. Viitattu 14.8.2009.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne