Jukka-Pekka Saraste

Jukka-Pekka Saraste

Jukka-Pekka Saraste (s. 22. huhtikuuta 1956 Heinola) on suomalainen kapellimestari.

Saraste toimi Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuosina 1987–2001. Tällä kaudella orkesteri levytti keskeisiä suomalaisten säveltäjien suurteoksia.[1] Skotlantilaisen kamariorkesterin ylikapellimestarina hän oli 1987–1991.[2] Hän toimi myös Toronton sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana vuosina 1994–2001.[3] Syksyllä 2006 Saraste seurasi André Previniä Oslon filharmonisen orkesterin ylikapellimestariksi. Hän jätti tehtävän 2013 orkesterin taloudellisen tilanteen heikennyttyä sponsorirahojen vähentymisen vuoksi vaikka oli orkesteriin musiikillisesti tyytyväinen[4]. Vuosina 2008–2011 hän toimi Sinfonia Lahden taiteellisena neuvonantajana ja orkesterin Sibeliustalossa vuosittain järjestämän Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana. Helsingin musiikkitalon valmistuttua hän lisää esiintymisiä Helsingissä.[4] Saraste valittiin WDR Sinfonieorchester Kölnin eli Kölnissä sijaitsevan Westdeutschen Rundfunks -yleisradioyhtiön sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi vuosiksi 2010–2013. Häntä ennen virkaa hoiti Semjon Bytškov.[5] Sarasteen kautta Kölnissä jatkettiin niin, että se kesti kaiken kaikkiaan vuoteen 2019. Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina hän aloitti syksyllä 2023.[2] Alun perin kolmevuotista sopimusta seuraa uusi kolmevuotinen jatkokausi niin, että Saraste toimii tehtävässä kesään 2029 asti.[6]

Toimittaja Petri Saraste on Jukka-Pekka Sarasteen veli.

  1. YLE Areena[vanhentunut linkki]
  2. a b Tiikkaja, Samuli: Jukka-Pekka Saraste on Helsingin kaupunginorkesterin uusi ylikapellimestari Helsingin Sanomat. 13.4.2022. Helsinki: Sanoma Media Finland. Viitattu 1.3.2025.
  3. Virtual Finland (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b HS 5.6.2010
  5. Helsingin Sanomat 18.11.2008 s. C1
  6. Tiikkaja, Samuli: Sarasteelle jatkokausi HKO:ssa. Helsingin Sanomat, 28.2.2025, s. B 4. Helsinki: Sanoma Media Finland. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.3.2025.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne