Juutalaissiirtokunta

Itamarin juutalaissiirtokunta Samariassa, Israelin miehittämällä Länsirannalla.
Za’atara vuonna 2016.

Juutalaissiirtokunnat (hepr. ‏התנחלות‎, hitnaḥlut) ovat Israelin perustamia juutalaisten asuinalueita kuuden päivän sodassa vuonna 1967 vallatuille alueille Gazassa, Länsirannalla ja Golanin kukkuloilla.[1]

Israelilaiset ovat laajentaneet siirtokuntiaan ja perustaneet uusia. Niissä asui 700 000 ihmistä vuonna 2019 eli noin kymmenen prosenttia Israelin väestöstä.[2] Länsirannalla eli Israelin mukaan Juudeassa ja Samariassa[1] on sekä Israelin hyväksymiä että laittomia siirtokuntia. Valtaosa maailman valtioista on vastustanut siirtokuntien perustamista. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto on tuominnut ne laittomiksi vedoten Geneven neljänteen sopimukseen, joka kieltää väestösiirrot vallatuille alueille.[3]

  1. a b Juusola 2014, s. 149-151
  2. Crowley, Kirsi: EU-tuomioistuin: Israelin siirtokunnissa tehtyjen tuotteiden alkuperä pitää merkitä, jotta kuluttaja voi tehdä eettisen ostopäätöksen YLE uutiset. 12.11.2019. Viitattu 5.3.2023.
  3. Genèven sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana 12 päivältä elokuuta 1949. Finlex. Arkistoitu 5.3.2023. Viitattu 5.3.2023.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne