Kaasukello

Kaasukello on kaasun varastointiin tarkoitettu kaasusäiliö, joita on kaasutehtaiden yhteydessä. Kaasukellossa on pohjalla rautainen vedellä täytetty allas. Altaassa on muutamasta sisäkkäisestä kaasutiiviisti toisiinsa liitetystä sylinteristä muodostuva teleskooppisesti nouseva laitteisto, sisimmässä sylinterissä on katto. Kun kaasua virtaa kaasukelloon enemmän kuin sitä poistuu kulutukseen, teleskooppiset säiliöt nousevat kaasun tilavuuden kasvaessa. Kun kaasua kulutetaan enemmän kuin tuotetaan, teleskooppisäiliöt laskevat. Sisimmän sylinterin paino saa aikaan kaasuverkostossa olevan paineen. Kaasu virtaa tuotannosta kelloon ja kellosta kulutukseen putkia pitkin, kellon pohjan kautta. Kaasuverkostossa oleva paine on vakio, joten säiliöstä lähtevässä putkessa on paineensäätäjä.^[1]

Kaasun varastointia 1700-luvun lopussa kehittänyt skotlantilainen insinööri William Murdoch käytti kehittämästään kaasumittarin sisältävästä isosta kaasusäiliöstä nimitystä gasometer. Sanan suora käännös kaasumittari ei kuitenkaan kuvannut oikein Murdochin laitosta. Suomessa käytettiin lehdissä ensin 1800-luvun puolivälissä nimitystä gasometer ja sen jälkeen ruotsiksi gasbehållare ja gasklocka. Tämä kääntyi 1880-luvulla suomeksi kaasukelloksi.^[2]

1. ↑ Pieni tietosanakirja, osa II. Otava, 1925–1928. Teoksen verkkoversio Viitattu 6.5.2012.
2. ↑ Kupila, 2006, s. 20