Kalevalainen runous

Kalevalainen runous perustuu kalevalaiseen runomittaan eli kalevalamittaan. Kalevalaista runoutta esiintyy itämerensuomalaisten kansojen keskuudessa. Kalevalainen runous on syntynyt viimeistään rautakaudella, ja monet sen aiheista kertovat juuri rautakautisesta ympäristöstä. Mukana on myös vanhempia, šamanistisia aiheita jopa kivikaudelta, sekä uudempia, kristillisen ajan aiheita.

Hyvämuistisia runonlaulajia arvostettiin yhteisöissä. Jamasen veljekset Uhtualta.

Vanha kalevalainen runous säilyi vuosisatoja muistinvaraisena. Uudet sukupolvet oppivat vanhat runot kuunnellessaan niitä, jotka osasivat laulaa runoja ulkoa. Tätä varten oli olemassa useita laulutapoja, sillä loitsuja lukuun ottamatta runot esitettiin yleensä nimenomaan laulaen, ei lausuen. Laulua säestettiin toisinaan kanteleella.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne