Kalevan puistotie

Kalevan puistotietä Väinölänkadun kulmasta etelään päin.

Kalevan puistotie on Tampereella sijaitseva pohjois-eteläsuuntainen puistokatu. Se on yksi keskustan itäpuolella sijaitsevista pääliikenneväylistä.[1][2][3]

Katu on nelikaistainen ja noin kilometrin pituinen.[2][4] Sen pohjoispää sijaitsee Kekkosentien liittymässä Kaupin sairaala-alueen läheisyydessä.[5] Eteläpää on Kalevan aukiolla, joka sijaitsee Sorsapuiston kentän laidalla Salhojankadun ja Viinikankadun risteyksessä.[1][6][7] Kalevan puistotien länsipuolelle rajautuvat Tammelan ja Tullin kaupunginosat, itäpuolelle Petsamon ja Liisankallion kaupunginosat.[8] Liisankallio on keskeinen osa Kalevan aluetta, jonka Museovirasto on luokitellut valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[9]

Kalevan puistotien, Itsenäisyydenkadun, Sammonkadun ja Teiskontien risteysalueelle sijoittuu Tampereen niin sanottu nollapiste, josta mitataan etäisyydet muihin kaupunkeihin ja paikkoihin.[10]

Kalevan puistotien pohjoisosaa. Taustalla esplanadityyppinen katuosuus ja Ludekylän puisia rivitaloja.
  1. a b Keskustan pyörätiet ja -parkit (PDF) Tampere: Tampereen kaupunki, 2018. Viitattu 22.2.2020.
  2. a b Hakula, Anna & Ylä-Anttila, Kimmo: Rakennetun ympäristön selvitys: Tammelan stadion (PDF) s. 16. Tampere: Tampereen kaupunki & Arkkitehdit MY, 2015. Viitattu 22.2.2020.
  3. Hinnerichsen, Miia: Ludekylän ja Perhetalojen ympäristön rakennusinventointi 2010 (PDF) s. 7. Tampere: Pirkanmaan maakuntamuseo, 2010. Viitattu 22.2.2020.
  4. Tampereen ajantasa-asemakaava (työkalu ”Mittaa etäisyys pisteiden välillä”) avoindata.fi. 11.12.2019. Tampere: Tampereen kaupunki. Arkistoitu 9.10.2018. Viitattu 22.2.2020.
  5. Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö 2012: Liite 1 – Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (PDF) kortti 18: Kaupin sairaala. Tampere: Tampereen kaupunki & A-Insinöörit Suunnittelu Oy, 2012. Viitattu 7.7.2022.
  6. Niemelä, Jari: Tätä oli Kaleva ennen kirkkoa! Tamperelainen. 15.12.2010. Arkistoitu 22.2.2020. Viitattu 22.2.2020.
  7. Hildén, Juhani: Kaikkien aikojen Kaleva: Tammerkosken itäpuolisen kyläasutuksen ja kaupunkirakenteen kehitystä 1500-luvulta nykypäiviin, s. 73. Tampere: Tampere-Seura, 1996. ISBN 951-9080-65-1
  8. Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö 2012 (PDF) s. 60. Tampere: Tampereen kaupunki & A-Insinöörit Suunnittelu Oy, 2012. Viitattu 7.7.2022.
  9. Kalevan kirkko ja kaupunginosa Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Helsinki: Museovirasto, 2009. Viitattu 22.2.2020.
  10. Niemelä, Jari: Tamperelaisen Tiedon Portaat. Tampereen asiat aasta yyhyn, s. 202. Tampere: Tampere-Seura, 2008. ISBN 978-952-5558-05-0

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne