Kallivieri mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1571 nimellä Pustoška[6]. Myöhemmin sen nimeksi vakiintui Fitinka ja vasta 1800–1900-lukujen vaihteessa Kallivieri[7]. Vuonna 1848 kylässä oli 189 asukasta, joista kaksi kolmasosaa oli inkerinsuomalaisia ja loput inkeroisia[8]. Ennen maaorjuuden lakkauttamista asukkaat olivat valtion talonpoikia[9][10]. Luterilaiset kuuluivat Kosemkinan ja ortodoksitHaavikon seurakuntaan[11]. Vuonna 1862 kylässä oli 29 taloa ja 235 asukasta[12].
Kylä koostuu puutarhapalstojen ympäröimistä omakotitaloista, joista osa toimii kesäasuntoina[3]. Kesäasukkaiden määräksi arvioidaan 48 henkeä[5]. Palveluihin kuuluu kauppa[14]. Aikaisemmin kylässä toimi maatalousyritys Pribrežnojen karjatila. Lähistöllä sijaitsee suuri puutarhapalsta-alue.[15] Kallivieriin johtaa asfaltoitu tie Luutsan ja Kopolan (ven. Pervoje Maja) väliseltä maantieltä[16].
↑Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti, s. 94. Sankt-Peterburg: Komitet po vzaimodeistviju s organami mestnogo samoupravlenija Leningradskoi oblasti, 2007. Teoksen verkkoversio Viitattu 27.4.2015. (venäjäksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Andrijašev, A. M.: Materialy po istoritšeskoi geografii Novgorodskoi zemli, s. 454. Moskva: Imperatorskoje obštšestvo istorii i drevnostei rossijskih pri Moskovskom universitete, 1914.
↑Demina, V. V.: Toponimika Kingiseppskogo raiona, vypusk 1-j, s. 16. Kingisepp: Kingiseppskaja TsGB, 2010.
↑von Köppen, Peter: Erklärender Text zu der ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 40, 87. St.-Petersburg. Määritä julkaisija!
↑Opisanije Sankt-Peterburgskoi gubernii po ujezdam i stanam, s. 68. Sankt-Peterburg: Gubernskaja tipografija, 1838.
↑Alfavitnyi spisok seleni po ujezdam i stanam Sankt-Peterburgskoi gubernii, s. 29. Sankt-Peterburg: Tipografija gubernskogo pravlenija, 1856.
↑Istoriko-statistitšeskije svedenija o S.-Peterburgskoi jeparhii, s. 314. S.-Peterburg: S.-Peterburgski jeparhialnyi istoriko-statistitšeski komitet, 1885.
↑Sankt-Peterburgskaja gubernija: Spisok naseljonnyh mest po svedenijam 1862 goda, s. 213. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennih del, 1864.
↑Luther, Georg: Herdaminne för Ingermanland II: De finska och svenska församlingarna och deras prästerskap 1704–1940, s. 184–185. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2000. ISBN 951-583-052-4