Kalmarin unioni Kalmarunionen (norjaksi, ruotsiksi, tanskaksi) Kalmarsambandið (islanniksi) Kalmar unioni (grönlanniksi) Kalmarsamveldið (fääriksi) Unio Calmariensis (latinaksi) |
|||
---|---|---|---|
1397–1523 |
|||
|
|||
Valtiomuoto | personaaliunioni | ||
Monarkki |
Ensimmäinen: Margareeta I (1387–1412) Viimeinen: Kristian II (1513–1523) |
||
Pääkaupunki |
Roskilde (1397–1416) Kööpenhamina (1416–1523) |
||
Uskonnot | roomalaiskatolisuus | ||
Historia | |||
– Kalmarin unioni perustettiin | 17. kesäkuuta 1397 | ||
– Engelbrektin kapina | 1434–1436 | ||
– Tukholman verilöyly | 7.–10. marraskuuta 1520 | ||
– Kustaa Vaasa Ruotsin kuninkaaksi | 6. kesäkuuta 1523 | ||
– Kalmarin unioni purettiin | 1523 | ||
Viralliset kielet | tanska, muinaisruotsi, norja | ||
Kielet | islanti, fääri, norni, saksa, suomi, saamelaiskielet, grönlanti, karjala | ||
Valuutta | markka, äyrityinen, penning | ||
Edeltäjät |
Norja Ruotsi Tanska |
||
Seuraajat |
Ruotsi Skotlannin kuningaskunta Tanska-Norja |
Kalmarin unioni oli vuosina 1397–1523 Pohjoismaissa sijainnut Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtakuntien muodostama personaaliunioni. Personaaliunionissa jäsenvaltakunnat säilyttivät omat lakinsa ja valtaneuvostonsa, mutta niillä oli yhteinen hallitsija. Kalmarin unionin alueisiin kuuluivat myös Färsaaret, Grönlanti, Islanti, suuri osa Suomea, pieni osa Pohjois-Saksaa sekä Shetlanti ja Orkneysaaret, jotka siirtyivät 1470-luvulla Skotlannin hallintaan.