Koulutus Suomessa |
---|
Esiaste |
- varhaiskasvatus |
- esikoulu |
Perusaste |
- peruskoulu |
Toinen aste eli keskiaste |
- lukio |
- ammattikoulutus |
- ammatillinen aikuiskoulutus |
- kaksoistutkinto |
Korkea-aste |
- ammattikorkeakoulu |
- yliopisto |
Historiallisia oppilaitosmuotoja |
- kansakoulu |
- oppikoulu |
- opistoaste |
- kouluaste |
Kansakoulu oli Suomessa aluksi viisivuotinen oppilaitos, joita alettiin perustaa vuoden 1866 kansakouluasetuksen myötä. Asetuksen mukaan kaupungit velvoitettiin perustamaan kansakouluja, mutta maaseudulla kunta sai päättää.[1] 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella kiertokoulut olivat maaseudulla tärkeitä. Vuonna 1921 tuli voimaan oppivelvollisuuslaki, jolloin kansakoulu muuttui kuusivuotiseksi ja kiertokoulut lakkautettiin. Siirtymäaika oli kaupungeissa viisi vuotta ja maaseudulla yleensä vuoteen 1937 saakka; harvaanasutuilla alueilla voitiin myöntää vielä viiden vuoden lisäaika.[2] Kansakoulussa kukin sai opiskella omalla äidinkielellään, mikä oli merkittävä parannus erityisesti suomenkieliselle väestölle. Kansakoulut muutettiin peruskoulun ala-asteiksi peruskoulu-uudistuksen yhteydessä 1970-luvulla.