Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: ![]() | |||
Naisten jalkapallo | |||
MM-kilpailut | |||
![]() |
Kanada 2015 | Jalkapallo |
Karen Louise Bardsley (s. 14. lokakuuta 1984)[1] on Yhdysvalloissa syntynyt englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti.[2] Hän on pelannut Englannin maajoukkueessa vuoden 2019 MM-kilpailujen päättyessä 81 maaottelua.
Bardsley esiintyi ensimmäisen kerran Englannin maajoukkueessa maaliskuussa 2005. Hän on ollut Englannin ykkösmaalivahti vuoden 2011 MM-kilpailuissa[1], vuoden 2013 EM-kilpailuissa[3], vuoden 2015 MM-kilpailuissa sekä vuoden 2017 EM-kilpailuissa[4]. Vuonna 2015 hän saavutti MM-pronssia ja vuonna 2017 saavutuksena oli välieräpaikka mutta molemmissa kisoissa hän joutui loukkaantumisen takia sivuun kesken kisojen[5]. MM-kilpailuissa 2019 hän pelasi Englannin seitsemästä ottelusta neljä, joissa vastustaja teki yhteensä yhden maalin: kaksi alkulohko-ottelua, neljännesvälierän ja puolivälierän.[6]
Bardsley oli Ison-Britannian ykkösmaalivahti vuoden 2012 olympialaisissa[1].
Bardsley edustaa seuratasolla Manchester Cityä, jonne hän siirtyi vuoden 2013 lopulla Lincolnista.[2][7][8] Helmikuun 2021 lopulla hän siirtyi kesäkuun loppuun ulottuvalla lainasopimuksella yhdysvaltalaiseen OL Reigniin.[9]