Kastien sota on nimitys paikallisten maya-intiaanien ja Jukatanin niemimaan valkoisen kreoliväestön välillä käydylle konfliktille vuosien 1847 ja 1901 välillä. Paikalliset mayat olivat nousseet kapinaan esimerkiksi rotujännitteisiin ja maanomistukseen liittyneiden kiistojen takia. Sodan aikana muodostunut käytännössä itsenäisesti toiminut mayojen Chan Santa Cruzin uskonnollinen yhteisö kukistui lopulta vuonna 1901, jolloin sota julistettiin virallisesti päättyneeksi. Viimeinen yhteenotto käytiin kuitenkin vasta vuonna 1933.