Katatonia | |
---|---|
Katatonia Kuopio Rockcock -festivaalilla vuonna 2008. |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1991–1994, 1996–– |
Tyylilaji | Death metal, doom metal, goottimetalli |
Kotipaikka | Tukholma, Ruotsi |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Jonas Renkse, laulu |
Entiset jäsenet |
Guillaume Le Huche, basso (1992–1994) |
Levy-yhtiö | |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Katatonia on vuonna 1991 perustettu ruotsalainen metalliyhtye. Yhtyeen musiikki on melankolissävytteistä ja sen vaikuttajia ovat muun muassa Paradise Lost, Jeff Buckley, Fields of the Nephilim ja The Cure.[1] Katatonian ensimmäiset julkaisut edustavat pitkälti hidastempoista death metallia ja laulutyyli on murinalaulua. Saw You Drown -minialbumin myötä yhtye on siirtynyt kevyempään ilmaisuun puhtaalla laululla. Discouraged Ones -albumilta lähtien musiikki on ollut entistä laulupainotteisempaa.
Katatonia on julkaissut kaksi kokoelmalevyä. Brave Yesterdays sisältää kaikki kappaleet yhtyeen mini-albumeilta Saw You Drowniin asti, kappaleita Dance of December Souls ja Brave Murder Day -albumeilta sekä kaksi uutta kappaletta. The Black Sessions on rajoitettu painos, joka keskittyy yhtyeen uudempaan tuotantoon ja sisältää myös live-DVD:n.