Katynin joukkomurha

Tämä artikkeli käsittelee Venäjällä 1940 tapahtunutta joukkomurhaa. Hatynin joukkomurhalla on oma artikkelinsa

Katynin joukkohautoja. Saksalaisten ottama kuva vuodelta 1943.
Katynin joukkomurhan muistomerkki.

Katynin joukkomurha (puol. zbrodnia katyńska, Katynin rikos) oli Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun NKVD:n toteuttama puolalaisten joukkomurha, joka tapahtui vuonna 1940. Teloitetut olivat sotavangeiksi otettuja Puolan armeijan upseereita, korkeasti koulutettuja ammattilaisia kuten opettajia, lääkäreitä, professoreita, tutkijoita sekä poliiseja ja valtion virkamiehiä.

Puolan pakolaishallitus alkoi tiedustella Neuvostoliiton vangeiksi ottamien upseerien kohtaloa sen jälkeen, kun NL oli syksyllä 1939 hyökännyt Puolaan. Vuonna 1941 Neuvostoliitto ja Puola solmivat yhteistyösopimuksen, jonka mukaan upseereista oli tarkoitus kouluttaa Neuvostoliitossa uuden Puolan upseeriston ydin. Puolalaisupseerit kuitenkin olivat ja säilyivät kadoksissa Neuvostoliitossa, jonne heidät oli siirretty uudelleen koulutettaviksi, kunnes saksalaiset ilmoittivat julkisuuteen löytämistään joukkohaudoista huhtikuussa 1943. Saksan sotamenestyksen heikentyessä natsijohto ryhtyi käyttämään hautoja Neuvostoliiton vastaisessa propagandassa, osoittaakseen länsivalloille NL:n todellisen olemuksen.[1] Haudat oli löydetty jo aikaisemmin vuonna 1942.

Joukkohaudat kaivettiin Katynin kylän metsään. Metsä on yksi kolmesta paikasta, missä puolalaisuhrit ammuttiin ilman oikeudenkäyntiä. Uhrien määräksi arvioidaan 21 857[2]; arvio perustuu Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsinin Puolan presidentti Lech Wałęsalle 1990-luvun alussa luovuttamiin asiakirjoihin.

Katynin joukkomurhaa käsiteltiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä venäläisen tutkimusaineiston pohjalta, mutta minkäänlaista selvyyttä asiassa ei saatu. Vakavia syytöksiä Neuvostoliittoa vastaan ei ole koskaan pystytty osoittamaan perättömiksi. Joukkomurha vaikeutti Neuvostoliiton suhteita Puolaan ja länteen vuodesta 1943 Neuvostoliiton kaatumiseen asti.[1]

  1. a b Thomas Magnusson, Niels Erik Rosenfeldt, Jörgen Weibull: ”Katynin metsä”, Ensimmäinen ja toinen maailmansota, s. 290. (Suom. Kirsti ja Arto Ingervo) Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-13623-2
  2. Ipn.gov.pl (Internet Archive)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne