Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Oppiaineen tila eri yliopistoissa, Jyväskylässä Google-haun perusteella voi väitellä tohtoriksi kehitystutkimuksesta. |
Kehitystutkimus (ennen kehitysmaatutkimus) on monitieteinen yhteiskuntatieteen ala, joka tutkii kehitysmaihin, sekä yleisesti kehitykseen liittyviä yhteiskuntatieteellisiä kysymyksiä.
Kehitystutkimus on ongelmakeskeistä, eli tutkii asioita, joita pidetään reaalimaailmassa ongelmina. Se on luonteeltaan monitieteistä eli yhteiskuntatieteen metodologioista pyritään valitsemaan aina parhaat metodit kutakin tutkimuskysymystä ajatellen (käytännössä eri tutkijat ovat tietysti useimmiten erikoistuneet tiettyihin kysymyksiin ja metodeihin).
Perinteisesti kehitystutkimuksen ydinkysymys on ollut, miksi toiset maat ovat ”kehittyneet” eli tulleet teollisuusmaiksi ja toiset eivät – miksi maailma on jakautunut ”rikkaaseen pohjoiseen” ja ”köyhään etelään”. Selityksiä tähän on haettu esimerkiksi maailmantalouden rakenteista, valtioiden itsensä harjoittamasta politiikasta. Suomessa kehitystutkimusta voi opiskella pääaineena Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa,[1] maisteriohjelmassa Jyväskylän yliopistossa[2] ja sivuaineena UniPID-verkoston kautta.[3]