Keisarileikkaus

Lapsi nostetaan kohdusta.

Keisarileikkaus[1] (lat. sectio caesarea), myös sektio, joskus virheellisesti keisarinleikkaus, on obstetrisen kirurgian toimenpide, jossa sikiö syntyy leikkauksessa vatsanpeitteiden ja kohdun seinämän läpi tehtyjen viiltojen kautta. Keisarileikkaus suoritetaan yleensä silloin, kun alatiesynnytykseen liittyy suurentunut komplikaatioiden riski tai jo alkanutta synnytystä ei voida saattaa loppuun turvallisesti.

  • Elektiivinen keisarileikkaus[2] eli ennalta suunniteltu keisarileikkaus tehdään esimerkiksi todetun lantion ahtauden, monisikiöisen raskauden tai äidin sukupuolitaudin vuoksi.
  • Kiireellinen keisarileikkaus[2] tehdään muun muassa, jos synnytys on pysähtynyt tai pitkittynyt, epäillään sikiön hyvinvoinnin heikkenemistä, sikiön todetun hapenpuutteen tai istukan vajaatoiminnan vuoksi sekä vaikeassa raskausmyrkytyksessä. Kiireellinen keisarileikkaus suoritetaan yleensä teknisesti samoin kuin elektiivinen keisarileikkaus.
  • Hätätilakeisarileikkaus[2], synnytyksellinen akuutti hätätilanne, jolloin sikiön tai äidin terveys on välittömässä vaarassa. Esimerkiksi jos ollaan vaarassa menettää äidin tai lapsen henki.
  1. Aila Tiitinen: Keisarileikkaus 1.11.2019. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 4.8.2020. (suomeksi)
  2. a b c Tautiluokitus ICD-10, s. 592. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011. ISBN 978-952-245-504-8 Teoksen verkkoversio Viitattu 4.8.2020. (suomeksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne