Kevyt liikenne on vanhentunut[1] suomalaisessa liikenteen käsitteistössä aiemmin käytetty kattokäsite, jolla on tarkoitettu yleensä kulkemista jalan, rullaluistimilla, potkulaudalla ja polkupyörällä sekä toisinaan mopolla, skootterilla, veneellä, kanootilla, hevosella[2] ja hevosajoneuvolla.[3] Käsitettä ei juurikaan tunneta Suomen ulkopuolella, eikä termille ole vastinetta muissa kielissä.[4] Muualla käytetään osittain vastaavaa käsitettä ”suojaamattomat tienkäyttäjät” (engl. unprotected road users, ruots. oskyddade trafikanter).[5]
2010-luvulla kevyt liikenne -käsite on vähentänyt merkitystään suomalaisessa liikennesuunnittelussa,[1] eikä sitä suositella käytettäväksi.[6] Helsingissä määrittelemättömän kevyen liikenteen suunnittelu on lopetettu, ja kaupunki on siirtynyt eri kulkumuotojen huomioimiseen itsenäisinä yksiköinä liikennesuunnittelussa.[7]
- ↑ a b HE 180/2017 vp www.eduskunta.fi. 23.11.2017. ”Kevyen liikenteen tienkäyttäjäryhmät ovat moninaisia, minkä vuoksi kevyt liikenne käsitettä voidaan pitää vanhentuneena.” Viitattu 10.2.2018.
- ↑ Liikenneministeriö: Henkilöliikennetutkimus 1998 – 1999 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta VALT: VALT-vuosiraportti 2012
- ↑ TLL 53 § (Tieliikennelain 53 § suomeksi kuuluu "Kevyen liikenteen väylät" ja ruotsiksi "Leder för gång-, cykel- och mopedtrafik" eli kirjaimellisesti väylät jalankulku-, pyöräily- ja mopoliikenteelle) finlex.fi.
- ↑ Pedestrians and Cyclists - Diagram & Summary (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pyöräliikenteen suunnitteluohje (PDF) (Sivu 5) Kuntek 6/2011. Kuntatekniikan keskus.
- ↑ Pyöräliikenteen suunnitteluohje - Pyöräliikenne.fi Pyöräliikenne.fi. Arkistoitu 31.3.2018. Viitattu 30.3.2018.