Kielipolitiikka on kielen tai kielten ja yhteiskunnan välisten suhteiden järjestämistä tietoisilla toimilla. Kielipolitiikan piiriin kuuluu muun muassa uhanalaisten kielten elvyttäminen sekä koulutuksen kielen valitseminen. Kielipoliittiset toimet voivat kohdistua myös kieleen itseensä. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi jonkin kielimuodon vakiinnuttaminen yleiskieleksi ja kielenhuolto.[1] Kielipolitiikan voi jakaa neljään osaan eli kielen aseman suunnitteluun, kielen kehittämiseen, kielenopetuksen suunnitteluun eli kielikoulutuspolitiikkaan ja kieliteknologiaan.[2]
Kielipolitiikan käsitteen sisältö vaihtelee eri yhteiskunnallisissa yhteyksissä muun muassa sen tähden, että kielet tarvitsevat erilaisia kielipoliittisia toimia. Kielipolitiikkaan kuuluu toisessa ääripäässä uhanalaisten kielten elvyttäminen, toisessa taas vakiintuneen kielen ylläpitäminen ja käyttöalaan liittyvät kysymykset. Yhteiskunnan tarjoamissa palveluissa käytettävä kieli on merkittävä kielipoliittinen kysymys. Keskeisiä kielikoulutuspoliittisia toimia ovat koulutuksen kielestä päättäminen ja kielten koulutustarjonta.[2]