Kiinan muuri | |
---|---|
Sijainti | Kiina |
Rakennustyyppi | muuri |
Runkorakenne | maa, kivi |
Julkisivumateriaali | tiili, kivi |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Kiinan muuri on monesta osasta koostuva muinainen rakennelma pohjoisessa Kiinassa. Sen pituus on yleisten määritelmien mukaan 6 000 – 9 000 kilometriä, virallisesti 8 852 kilometriä ja laajimman määritelmän mukaan jopa 21 196 kilometriä. Muuri on suurimmaksi osaksi noin kahdeksan metriä korkea ja leveydeltään 6–8 metriä. Se on rakennettu maasta, kivestä ja tiilistä.
Muuri syntyi 200-luvulla eaa. erillisten muurien yhdistämisellä suojaamaan Kiinaa pohjoisten paimentolaisheimojen hyökkäyksiltä, ja sen uusimmat osat rakennettiin 1600-luvulla. Joinain aikoina muurin rakentamiseen osallistui koko Kiinan miesväestö. Muurista tuli tarpeeton vuonna 1644, kun Kiina ulottui muurin pohjoispuolellekin. Muuri rapautui vuosisatojen ajan, kunnes 1900-luvulla se nostettiin Kiinassa tärkeäksi kansalliseksi symboliksi.