Kimmo Hakola

Kimmo Hannu Tapio Hakola (s. 27. heinäkuuta 1958 Jyväskylä) on suomalainen taidemusiikin säveltäjä.[1] Hän aloitti musiikinopiskelunsa ottamalla yksityisopetusta sävellyksessä Einojuhani Rautavaaralta. Hakola pääsi vuonna 1981 Sibelius-Akatemiaan, jossa häntä opettivat Magnus Lindberg ja Eero Hämeenniemi.

Hakola on säveltänyt useita konserttoja, muun muassa pianokonserton (1996), klarinettikonserton (2001) ja viulukonserton (2012). Hakola on myös säveltänyt kolme jousikvartettoa, useita muita teoksia yhtyeille, kuorolle ja soolosoittimille sekä oopperoita. Vuonna 2008 Noormarkun ruukissa kantaesitetty, Antti Tuurin librettoon kirjoitettu Vierivä kivi kertoo tehtailija Antti Ahlströmin elämästä.[2] Opera buffa La Fenice esitettiin Savonlinnan oopperajuhlilla 2012.

Vuosina 1999–2006 Hakola toimi Helsingin Musica nova -nykymusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana. Kimmo Hakolan musiikkia on levytetty Ondine- ja Innova-levymerkeille. Vuonna 2012 Kimmo Hakola oli Uuden Musiikin Lokakuu -nykymusiikkijuhlien fokussäveltäjä. lähde?

Hakolalle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2020[3].

  1. Kuka kukin on 2003, s. 166. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X
  2. Antti Tuuri kirjoitti libreton uuteen kotimaiseen oopperaan 11.7.2008. Uusi Suomi. Viitattu 25.9.2012.
  3. Taiteilijaeläke 61 ansioituneelle taiteilijalle Päivän Lehti. 27.2.2020. Viitattu 6.3.2022.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne