King Crimson | |
---|---|
King Crimson Japanissa, 2. Joulukuuta 2018. |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1969–1974, 1981–1984, 1994–2009, 2013–2021 |
Tyylilaji |
progressiivinen rock kokeellinen rock fuusiojazz progressiivinen metalli uusi aalto (1980-luku) vapaa improvisaatio |
Kotipaikka | Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Robert Fripp, kitara, mellotron (1969–) |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
King Crimson oli Lontoosta lähtöisin oleva brittiläinen yhtye, joka on progressiivisen rockin ensimmäisiä ja tärkeimpiä edustajia. Sen perustivat kitaristi Robert Fripp ja rumpali Michael Giles vuonna 1968. Yhtyeen kokoonpano on vaihdellut useita kertoja sen perustamisen jälkeen. Viimeisen kiertueensa yhtye teki vuonna 2021.[1][2]
King Crimson teki läpimurtonsa vuonna 1969 julkaistulla esikoislevyllä In the Court of the Crimson King, jota toisinaan luonnehditaan ensimmäiseksi progelevyksi, vaikka esimerkiksi The Beatlesin musiikki sisälsi paljon musiikillisia kokeiluja jo aikaisemminkin. Levyn kuuluisimpiin kappaleisiin kuuluu "21st Century Schizoid Man", josta moni yhtye on tehnyt coverversion. Albumin kappaleista myös "Epitaph" on saanut samanlaisen aseman muiden esiintyjien ohjelmistoissa.
Yhtyeen ainoa pysyvä jäsen perustamisesta lähtien on ollut Robert Fripp, vaikka hän ei luonnehdikaan itseään yhtyeen varsinaiseksi johtajaksi. Frippin tulkinnan mukaan King Crimson on ”tapa tehdä asioita”.