Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: vain yhdelle trivialle lähde |
Kitarasoolo on kitaralla soitettu erillinen melodia musiikkikappaleessa. Kitarasoolot ovat usein improvisoituja kitaristin teknistä osaamista ja taiteellista näkemystä esitteleviä osuuksia etenkin rock-, blues-, jazz- ja metallimusiikissa.
Rockyhtyeessä on varsin usein nimetty erillinen soolokitaristi (englanniksi lead guitarist). Soolo on tavallisesti melodinen osuus, joka saattaa noudattaa laulumelodiaa tai kappaleessa esiintyvää teemaa, mutta poikkeaa yleensä kappaleen valmiiksi sävelletyistä osista vähintään fraseerauksen osalta.
Joillakin soolokitaristeilla on tapana värittää soolojaan teknisesti vaativilla osuuksilla, esimerkiksi erittäin nopeilla melodian juoksutuksilla. Omaperäinen ja tunnistettava soittotyyli voi muodostua kitaristin tavaramerkiksi ja lisätä huomattavasti soittajan ja hänen yhtyeensä mainetta ja arvostusta.