Klaus Schulze (4. elokuuta 1947 Berliini – 26. huhtikuuta 2022[1]) oli saksalainen elektronisen musiikin säveltäjä ja esittäjä. Hän julkaisi soolourallaan yli 40 levyä 30 vuoden aikana, ja häntä pidetään yhtenä alan tärkeimmistä edustajista.
Vuonna 1969 Schulze soitti Tangerine Dreamin ensimmäisellä levyllä rumpuja. 1970 hän perusti Ash Ra Tempel -ryhmän. Vuonna 1972 ilmestyi ensimmäinen soololevy, Irrlicht. Levyä pidetään yhä klassikkona. Muita tunnettuja levyjä ovat Moondawn (1976), Dune (1979) ja In Blue (1995). Usein Schulzen musiikki on ohjelmamusiikkia, eli kappaleet kuvaavat jotain tapahtumaa, henkilöä tai muuta asiaa. Hän kuului niihin muusikoihin, jotka tekivät ambientia jo ennen koko tyylilajin varsinaista olemassaoloa.