Kolmikymmenvuotinen sota käytiin Euroopassa vuosina 1618–1648 suurimmaksi osaksi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella. Sodan pääasiallisena alkusyynä olivat katolisten ja protestanttien väliset ristiriidat. Sodan laajetessa siihen liittyi vallanhaluisten ruhtinaiden ja maiden, etenkin Ruotsin ja Ranskan, pyrkimys rajoittaa Habsburg-suvun hallitseman keisarikunnan valtaa. Sota alkoi Saksan sisäisenä uskonsotana, mutta päättyi yleiseurooppalaisena sotana, jossa uskonnolliset seikat olivat menettäneet merkityksensä.
Yleisen tuhon, etenkin Keski-Euroopassa, lisäksi sodan seurauksia olivat Saksan jakaantuminen hajanaisiin pikkuruhtinaskuntiin, Portugalin irtaantuminen Espanjasta, Ruotsin suurvalta-asema-ajan alku ja Ranskan tuleminen Manner-Euroopan johtavaksi suurvallaksi.
Vuonna 1648 solmitun Westfalenin rauhan julistuksia on pidetty nykyaikaisten suvereenien valtioiden alkuna.[1] Monille valtakunnille määrättiin ensimmäistä kertaa rajat, ja valtion kansalaisuutta alettiin pitää tärkeimpänä asiana lainkäytön kannalta. Ennen tärkeämpiä olivat olleet monet limittäiset poliittiset ja uskonnolliset velvoitteet.