Kristo Lehtonen (s. 1979 Turku) on suomalainen diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri sekä oikeustieteen ylioppilas. Vuoden 2021 keväästä hän on johtanut Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran reilun datatalouden teemaa, [1] jonka tehtävänä on rakentaa eurooppalaiseen arvopohjaan perustuvaa ihmislähtöistä ja reilua datataloutta vaihtoehdoksi valtio- tai datamonopolilähtöiselle datataloudelle.[2]
Hän oli 3D-teknologiaan erikoistuneen 3DBearin perustajaosakas ja toimitusjohtaja vuosina 2016–2021, oli perustamassa yrityksen tytäryhtiötä New Yorkiin sekä keräämässä kaksi rahoituskierrosta amerikkalaisilta venture capital -rahastoilta. [3] [4] TIME-lehti nimesi 3DBearin yhdeksi maailman 50 parhaasta Edtech-yrityksestä vuonna 2024.[5]
Yhtiön sovelluksia on hyödynnetty kymmenissä eri maissa, mm. Yhdysvalloissa ja Intiassa. [6][7] Pandemian aikana 3DBear auttoi Suomessa toisen asteen ammatillisen opetuksen järjestäjiä toteuttamaan ensimmäiset ammatikoulun opiskelijoiden loppunäytöt virtuaalisesti. [8] Yhtiö on julkaissut 3D-tulostetun muovin kierrätinlaitteen avoimen lähdekoodin lisenssillä.[9][10]
Lehtonen toimi liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin erityisavustaja vuosina 2015–2016, vastuualueenaan sekä liikenne- että viestintäpolitiikka. [11] [12] [13].
Hän toimi vuosina 2003-2015 Nokialla eri johtotehtävissä mm. Suomen hallitussuhteista vastaavana johtajana, Nokian Suomen maajohtotiimin jäsenenä sekä Nokian ja Nokia Siemens Networksin EU-politiikasta vastaavana johtajana Brysselissä sekä muissa näiden yhtiöiden esimies- ja kehittämistehtävissä. [14][15]
- ↑ Sari Tuori: Nina Honkala, Kristo Lehtonen ja Veera Heinonen Sitran uusiin johtotehtäviin Helsingin Sanomat. 28.1.2021. Viitattu 28.7.2021.
- ↑ Reilu datatalous Sitra. Viitattu 24.2.2023.
- ↑ Riikka Koskenranta: Mitä tekemistä ”maailman helpoimmalla” mallinnusohjelmalla on Esko Ahon kanssa? Yrittäjät. 30.11.2017. Viitattu 28.7.2021.
- ↑ Elina Lappalainen: Uusi jenkkisijoittaja iski suomalaiseen 3D-sovellukseen - Esko Ahon nimi avaa ovia Venäjä-yhteydestä huolimatta Talouselämä. 24.3.2018. Viitattu 28.7.2021.
- ↑ World’s Top EdTech Companies of 2024 TIME. Viitattu 27.1.2025. (englanniksi)
- ↑ Dinosaurus ilmestyy virtuaalisesti koululuokkaan Intiassa – syynä on suomalaisyritys, joka tekee oppimisesta aivan erilaista kuin aiemmin Yle Uutiset. 10.7.2022. Viitattu 24.2.2023.
- ↑ 3DBear Oy Oppiva Invest. Viitattu 26.2.2023.
- ↑ Digitaalisuuden hyödyntäminen näytöissä Opetushallitus. Viitattu 24.2.2023.
- ↑ Minna Nalbantoglu HS: Vanha Barbie kierrättimeen ja muovista uusia leluja – suomalaisyritys etsii ratkaisua muovijätteeseen, katso miten kierrätin toimii Helsingin Sanomat. 24.11.2017. Viitattu 26.2.2023.
- ↑ 3DBear Inc: 3DBear Recycler www.3dbear.io. Viitattu 26.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Kristo Lehtonen ministeri Bernerin erityisavustajaksi Valtioneuvosto. 13.7.2015. Arkistoitu 28.7.2021. Viitattu 28.7.2021.
- ↑ Liikenteen uudet poliittiset päättäjät Tieliikenne. 5/2015. Viitattu 28.7.2021.
- ↑ Ministeri Bernerin erityisavustajaksi Kristo Lehtonen Nokiasta Helsingin Sanomat. 14.7.2015. Viitattu 28.7.2021.
- ↑ Strategiasta tulevaisuustekoihin – Sitra siirtyy uusien johtajien myötä uuteen aikakauteen Sitra STT-tiedote. 21.3.2021. Viitattu 28.7.2021.
- ↑ Digitaalisten sisämarkkinoiden toimimattomuus on merkittävä kilpailukykyongelma Elinkeinoelämän keskusliitto. Viitattu 24.2.2023.