Kuningatar Annan sota

Kuningatar Annan sota Osa Espanjan perimyssotaa Eurooppalaiset Pohjois-Amerikan siirtomaat, 1702. Päiväys 1702–1713 Paikka Pohjois-Amerikka Lopputulos Brittiläisten voitto Utrechtin rauha Portsmouthin rauha Alueelliset muutokset Ranska luovuttaa Acadien, Newfoundlandin, Hudsoninlahden ja Saint Kittsin Britannialle Vaikutukset Väestöllinen ja taloudellinen hävitys Espanjan Floridassa[1] Osapuolet  Ranska  Uusi Ranska  Espanja Uusi-Espanja Wabanakit Mohawkit Choctawit Timucuat Apalacheet Natchezit Englanti (ennen 1707) Englantilainen Amerikka Iso-Britannia (jälkeen 1707) Brittiläinen Amerikka Creekit Chickasawit Yamaseet Irokeesit Komentajat José de Zúñiga y la Cerda Daniel d’Auger de Subercase Philippe de Rigaud Vaudreuil Isä Sébastien Rale Jean-Baptiste Hertel de Rouville Joseph Dudley James Moore Francis Nicholson Hovenden Walker Benjamin Church Teganissorenit

Kuningatar Annan sota (1702–1713) oli toinen neljästä ranskalaisten ja intiaanien sodista, jotka sodittiin Ranskan ja Englannin (myöhemmin Iso-Britannia) välillä Pohjois-Amerikassa maanosan herruudesta. Se oli osa Espanjan perimyssotaa, joka sodittiin pääosin Euroopassa. Kahden päätaistelijan lisäksi sotaan liittyi useita intiaaniheimoja ja Espanja, joka oli Ranskan puolella. Sota tunnettiin kuningatar Annan sotana brittiläisissä siirtomassa. Muita nimiä sodalle olivat Kolmas intiaanisota ja Ranskassa Toinen mannertenvälinen sota.

Sotaa käytiin kolmella eri rintamalla: Espanjan Florida ja englantilainen Carolinan provinssi taistelivat toisiaan vastaan; Uuden-Englannin siirtomaat taistelivat ranskalaisia ja intiaaneja vastaan Acadiessa ja Kanadassa; Newfoundlandissä englantilaiset St. Johnin uudisasukkaat kyseenalaistivat saaren hallinnan Plaisancen ranskalaisia vastaan.

Vuonna 1712 solmitun alustavan rauhansopimuksen jälkeen Utrechtin rauha päätti sodan vuonna 1713. Ranska joutui luovuttamaan Hudsoninlahden, Acadien ja Newfoundlandin Britannialle, mutta sai pitää Cape Bretonin ja muut Saint Lawrencen lahden saaret. Jotkut rauhansopimuksen ehdot olivat epämääräisiä eikä niissä mainittu intiaaniheimoja, luoden perustan tuleville konflikteille.

1. ↑ Weber, s. 144–145.