Back مغادرة لاس فيغاس (فيلم) Arabic ليڤينج لاس ڤيجاس ARZ Да напуснеш Лас Вегас Bulgarian Leaving Las Vegas Catalan Leaving Las Vegas Czech Leaving Las Vegas Welsh Leaving Las Vegas Danish Leaving Las Vegas German Αφήνοντας το Λας Βέγκας Greek Via da Las Vegas EML
| Leaving Las Vegas | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Mike Figgis |
| Käsikirjoittaja | Mike Figgis |
| Tuottaja |
Lila Cazès Annie Stewart |
| Säveltäjä | Anthony Marinelli |
| Kuvaaja | Declan Quinn |
| Pääosat |
Nicolas Cage Elisabeth Shue Julian Sands Richard Lewis |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | United Artists |
| Levittäjä |
United Artists Netflix |
| Ensi-ilta | 1995 |
| Kesto | 111 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Leaving Las Vegas on vuonna 1995 ensi-iltansa saanut Mike Figgisin ohjaama draamaelokuva, jossa pääosia näyttelevät Nicolas Cage ja Elisabeth Shue. Elokuva perustuu John O'Brienin samannimiseen romaaniin, joka on osittain omaelämäkerrallinen.
Kaksi viikkoa projektin alkamisen jälkeen O'Brien teki itsemurhan. Projektin keskeyttämistä harkittiin, mutta elokuva päätettiin tehdä hyvänä muistona O'Brienille.
Leaving Las Vegas antaa tinkimättömän realistisen kuvauksen alkoholismista. Nicolas Cagen hahmo on lähes koko elokuvan ajan voimakkaasti humalassa, ja niissä harvoissa kohtauksissa, joissa hän ei juopottele, hän kokee voimakkaita vieroitusoireita.
Elokuva oli ehdokkaana monissa gaaloissa näyttelijäntyöstä, ohjauksesta ja käsikirjoituksesta. Oscareita Leaving Las Vegasille tuli yksi, ja se meni Nicolas Cagelle parhaasta miespääosasta. Yhteensä elokuva oli ehdolla neljään Oscariin. Lisäksi Cage voitti miespääosan Golden Globen ja SAG-palkinnon.
The New York Timesin kriitikot valitsivat Leaving Las Vegasin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[1]
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 5.7.2016. (englanniksi)