Linnadoktriini

Linnadoktriinin soveltaminen Yhdysvaltain osavaltioissa.

  Stand-your-ground laki
  Stand-your-ground käytännössä
  Velvollisuus paeta muualta kuin kotoa
  Velvollisuus paeta muualta kuin kotoa tai työpaikalta
  Velvollisuus paeta muualta kuin kotoa, työpaikalta tai ajoneuvosta
  Keskitason lähestysmistapa

Linnadoktriini (engl. castle doctrine) on oikeudellinen oppi, jonka mukaan yksilöllä ei ole velvollisuutta poistua paikasta, jossa hänellä on laillinen oikeus asua (esimerkiksi oma koti). Jos joku oikeudettomasti rajoittaa yksilön oikeutta olla laillisesti paikallaan, yksilöllä on oikeus käyttää tarvittaessa kuolettavaa voimaa ja torjua oikeudeton hyökkäys.[1] Linnadoktriini ei ole tarkasti määritelty laki, mutta sillä voi olla periaatevaikutusta lainsäädäntöön (esimerkiksi hätävarjeluun) ja tuomioistuinten ratkaisuihin. Linnadoktriinin tulkinnallisuus liittyy muun muassa siihen, onko yksilöllä velvollisuus ensin paeta ennen kuin hän on oikeutettu käyttämään kuolettavaa voimaa hyökkääjään.

Käsite on tunnettu erityisesti Yhdysvalloissa, jossa monet osavaltiot ovat omaksuneet sen osavaltion lainsäädäntöön. Linnadoktriinia ei pidä sekoittaa toiseen samankaltaiseen termiin, ns. Stand-your-ground-periaate, joka viittaa yksilön oikeuteen puolustautua voimakeinoin myös kodin ulkopuolella[2].

  1. Assembly, No. 159, State of New Jersey, 213th Legislature, The "New Jersey Self Defense Law" ("The “Castle Doctrine” is a long-standing American legal concept arising from English Common Law that provides that one's abode is a special area in which one enjoys certain protections and immunities, that one is not obligated to retreat before defending oneself against attack, and that one may do so without fear of prosecution.") njleg.state.nj.us. 6.5.2008. Arkistoitu 2.9.2012. Viitattu 25.7.2017.
  2. EXPLAINED: CASTLE DOCTRINE VS. STAND YOUR GROUND chadwestlaw.com. Arkistoitu 13.1.2019. Viitattu 12.1.2019.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne