Liwonde | |
---|---|
Näkymä Liwonden torilta. |
|
Liwonde |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Malawi |
Alue | Eteläinen |
Piirikunta | Machinga (itäosa) ja Balaka (länsiosa) |
Väkiluku (2018) | 36 421 |
Liwonde on Malawin yhdeksänneksi suurin kaupunki (2018).[1] Se sijaitsee Malawijärven laskujoen Shiren yläjuoksulla, maan eteläisellä alueella. Kaupungin itäosa sijaitsee Shirejoen itäpuolella Machingan piirikunnassa ja länsiosa Balakan piirikunnassa joen vastarannalla. Vuoden 2018 väestönlaskennassa Liwonde kaupungin itäosan väkiluku oli 23 374 ja länsiosan 13 047, eli yhteensä 36 421.[1]
Liwonden kautta kulkee esimerkiksi Malawin päätieyhteyksiin kuuluva valtatie M3.[2] Se ylittää Shirejoen Kamuzu-säännöstelypatoa seuraavaa siltaa pitkin.[3][4][5] Silta yhdistää samalla kaupungin itäisen ja läntisen osan.
Liwonde sijaitsee Malawille ja Mozambikin pohjoisosalle tärkeän rautatien varrella. Tämän rautatien kautta on tavarajunayhteys esimerkiksi Mosambikin pohjoisosassa sijaitsevaan Nacalan satamaan.[6][7][8]
Heti kaupungin koillispuolelta alkaa 580 neliökilometrin laajuinen Liwonden kansallispuisto. Esimerkiksi virtahevoistaan ja afrikannorsuistaan tunnetun kansallispuiston ylläpidosta vastaa African Parks -suojelujärjestö, joka on siirtänyt alueelle myös esimerkiksi gepardeja ja leijonia.[9]
<ref>
-elementti; viitettä Malawi-Census2018spati
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä ra.org.mw-Malawi-roads
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä times.mw-21.3.2019
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä maravipost.com-30.4.2020
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä Britannica-Shire
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä jica.go.jp-NacalaCorridor
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä britishpathe.com-NacalaCorridor1970
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä logcluster.org-railway
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä LiwondeNP
ei löytynyt