Luutalahti on kylä Joensuun kaupungin itäosassa Pohjois-Karjalassa noin 60 kilometriä Joensuun keskustaajamasta kaakkoon. Luutalahti oli aiemmin osa Tuupovaaran kuntaa, joka vuonna 2005 liitettiin Joensuun kaupunkiin. Tuupovaaran kirkonkylään matkaa on 16 kilometriä. Luutalahden postinumero on 82870.
Luutalahden naapurikyliä ovat entisen Tuupovaaran alueella Kokinvaara ja Öllölä sekä entisen Korpiselän alueella Mannervaara ja Hoilola. Luutalahden kylässä on Tarmo lähikauppa, jonka yhteydessä toimi aiemmin myös asiamiesposti. Kauppa lopetettiin 2006. Luutalahdella ja Mannervaaralla on yhteinen kylätoimikunta. Lisäksi Luutalahdessa toimii myös marttayhdistys.
Luutalahden koulupiiri perustettiin vuonna 1920. Koulu toimi aluksi kylän eri taloissa, kunnes vuonna 1949 valmistui oma koulurakennus. Koulu lakkautettiin vuonna 1980.