Luuvi | |
---|---|
Luuvin kielen puhuma-alue |
|
Tiedot | |
Alue | Anatolia |
Sija | ei 100 suurimman joukossa |
Kirjaimisto |
hieroglyfit nuolenpääkirjoitus |
Kielitieteellinen luokitus | |
Kielikunta | indoeurooppalaiset kielet |
Kieliryhmä | anatolialaiset kielet |
ISO 639-3 | xlu |
Luuvin kieli[1] on muinaiseen heettiläisvaltakuntaan kuuluneessa Luvian maakunnassa puhuttu kuollut kieli. Se kuuluu indoeurooppalaisten kielten heettiläiseen ryhmään.[2]
Kieli tunnetaan heettiläisten pääkaupungin Hattušan arkistoista löydettyjen nuolenpääkirjoitusten sekä heettiläisillä hieroglyfeillä laadittujen tekstien perusteella. Luuvinkieliset nuolenpääkirjoitukset ovat heettiläisiin teksteihin sisältyviä katkelmia ja yksittäisiä sanoja. Ne on kirjoitettu 1500–1200-luvuilla eaa. Hieroglyfikirjoituksesta on säilynyt etupäässä piirtokirjoituksia, joista suurin osa on laadittu heettiläisvaltakunnan tuhoutumisen jälkeen 900–600-luvuilla eaa.[2] Luuvin kielestä erotellaan erikseen myös hieroglyfeillä ja nuolenpääkirjoituksella kirjoitettu luuvi omiksi kielikseen.[3]
Heettiläisiin teksteihin sisältyvien mainintojen ja piirtokirjoitusten löytöpaikkojen perusteella luuvin kielen ydinalue sijaitsi eteläisessä ja lounaisessa Vähässä-Aasiassa ulottuen nykyisen Syyrian pohjoisosiin. Piirtokirjoituksia on löydetty myös Vähän-Aasian länsi- ja keskiosista.[2]
Luuvin ja heetin kielen suhde on kyseenalainen. Nykyään vallitsevan käsityksen mukaan ne ovat saman kielen rinnakkaisia murteita. On mahdollista, että heettiläisvaltakunnan myöhäiskaudella puhekielenä toimi luuvi ja heettiä käytettiin vain kirjakielenä.[4] Luuvista on myös otettu merkittävistä lainoja heetin kieleen.[5]