Luuydin

Luuydin (lat. medulla ossium) on kudosta, joka täyttää pitkien luiden ja selkänikamien yhtenäiset ydinontelot. Luuydinontelo sijaitsee hohkaluukerroksen sisäpuolella.^[1] Punaisen luuytimen kantasolujen yksi solulinja johtaa kypsien punasolujen kehittymiseen, toinen granulosyyttien ja monosyyttien kehittymiseen ja kolmas imusolujen kehittymiseen. Verihiutaleet muodostuvat luuytimessä kuroutumalla irti luuytimen jättisoluista, megakaryosyyteistä.^[2]

Keltainen luuydin on pääasiassa sidekudosta ja rasvaa. Vastasyntyneen luuydin on kokonaan verisoluja tuottavaa punaista ydintä, mutta kasvuvuosina punainen luuydin rasvoittuu suurelta osin keltaiseksi ytimeksi.^[1] Terveellä ja täysikokoisella henkilöllä on punaista luuydintä vain kylkiluissa ja muutamissa muissa lyhyissä litteissä luissa kuten lantiossa ja rintalastassa. Luissa ei ole hermoja vaan ne ovat luuta ympäröivässä luukalvossa.

1. ↑ ^{a b} Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 196. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2
2. ↑ Haug, Sand, Sjaastad: Ihmisen fysiologia, s. 312. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-19882-X