MTT Vakola eli lyhyesti Vakola on Eurofins Expert Services Oy:n mittaus- ja testauslaitos, joka tutkii, testaa ja kehittää maa-, metsä- ja puutarhatalouteen liittyvää teknologiaa Suomen oloissa. Ennen Eurofinsille myymistä Vakola toimi Luonnonvarakeskuksen ja sitä ennen Suomen valtion alaisuudessa. Alun perin tutkimuslaitoksen nimi oli Valtion maatalouskoneiden tutkimuslaitos, ja se toimi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen alaisuudessa. Sen jälkeen nimeksi tuli Valtion maatalousteknologian tutkimuslaitos.
Vakola tutkii työkoneteknologiaa Suomen oloissa, testaa suurta maatalouskalustoa ja muita koneita esimerkiksi olosuhde- ja lujuuskokein ja mittaa laitteiden käyttäjään tai ympäristöön kohdistuvaa melua ja tärinää ja kehittää automaatio- ja paikannusjärjestelmiä ja viljelyteknologiaa sekä koordinoi maa-, metsä- ja puutarhatalouden asuin- ja tuotantorakennusten tutkimusta.[1][2][3]
Vakola sijaitsee Vihdin Olkkalassa ja sillä on käytössä 1800 metriä pitkä testirata sekä kaksi tärinärataa. Vakolalla on myös tutkimuskäytössä olevaa metsää sekä yhteensä noin 150 hehtaaria peltoa ja kosteikkoa.[3]