Mary Alice Smith (3. joulukuuta 1941 Indianola, Mississippi – 27. heinäkuuta 2022[1]) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän voitti vuonna 1987 Tony- ja vuonna 1993 Emmy-palkinnon[2][3]. Hän esiintyi muun muassa elokuvassa Matrix Revolutions (2003).
Alice työskenteli jonkun aikaan opettajana, mutta ryhtyi näyttelijäksi 1960-luvulla. Hän aloitti uransa yhteisöteattereissa ja 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa pääsi New Yorkin teattereihin. Hänen ensimmäinen elokuva oli The Education of Sonny Carson (1974).[4] Alice jatkoi tämänkin jälkeen teattereissa ja voitti vuonna 1979 Obie-palkinnon näytelmän Julius Caesar Off Broadway -tuotannosta.[5]
Alice näytteli 1980-luvulla muun muassa televisiosarjoissa Kreisi College ja All My Children. Tony-palkinnon parhaasta naispääosasta hän sai 1987 BroadwaynFences-näytelmästä ja Emmy-palkinnon 1993 parhaasta naissivuosasta draamasarjasta Kauas pois.[4]
Alice näytteli elokuvassa Matrix Revolutions Oraakkelia. Hän toisti roolin myös videopelissä Enter the Matrix. Matrixin lisäksi Alice näytteli muun muassa elokucissa Sparkle (1976) ja Malcolm X (1992).[5]