Matti Kuorikoski | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1741 |
Kuollut | 1800 |
Ammatti | kirkonrakentaja |
Puoliso | Kaisa Juhontytär Hannila |
Matti Matinpoika Kuorikoski (1741–1800) oli suomalainen kirkonrakentaja ja kaustislaisen Kuorikosken kirkonrakentajasuvun kantaisä. Matti Kuorikosken kolme jälkipolvea käsittävät yhteensä 14 kirkonrakentajaa. Suku toimi kirkonrakentajina noin 140 vuoden mittaisen ajanjakson, joka päättyi Matti Kuorikosken pojanpojanpojan Juho Jaakko Kuorikosken kuollessa vuonna 1918.[1]
Matti Kuorikoski rakensi kotikuntaansa Kaustiselle sen kirkon ja erillisen kellotapulin. Kirkko valmistui vuonna 1777 ja tapuli seuraavana vuonna.[2] Tyypiltään kirkko on ristikirkko. Sitä korotettiin vuonna 1859, jolloin kirkko sai nykyisen ulkomuotonsa. Korotuksen suunnitteli ja toteutti Kuorikosken pojanpoika Jaakko Kuorikoski. Muutostyössä kirkko purettiin perustuksia myöten ja käytännössä rakennettiin uudelleen. Sen pohjamitat pysyivät samoina, mutta seinät tehtiin korkeammaksi ja kirkkoon rakennettiin attika, sisäänpäin kovertuva kupolin katto ja torni.[3] Kellotapuli on säilynyt Matti Kuorikosken tekemässä asussa.[4]
Vuonna 1782 valmistui Kuorikosken rakentamana Perhon kirkko. Kirkko purettiin 1902, ja sen tilalle rakennettiin Valter Thomén suunnittelema uusi kirkko, joka valmistui 1903. Kuorikoski rakensi Perhoon myös erillisen kellotapulin, joka valmistui 1799. Tapuliin tehtiin sen ulkomuotoa muuttanut korjaus vuonna 1840 Kuorikosken pojan Heikki Kuorikosken[5] johdolla.[6][1]