Back Michele Alboreto Afrikaans ميكيلي ألبوريتو Arabic ميكيلى البوريتو ARZ Mikele Alboreto Azerbaijani Микеле Алборето Bulgarian Michele Alboreto Catalan Michele Alboreto Czech Michele Alboreto German Michele Alboreto English Michele Alboreto Spanish
| Michele Alboreto | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. joulukuuta 1956 Milano, Italia |
| Kuollut | 25. huhtikuuta 2001 (44 vuotta) Klettwitz, Brandenburg, Saksa |
| Kansalaisuus |
 Italia |
| Formula 1 -ura | |
| Aktiivivuodet | 1981–1994 |
| Talli(t) | Tyrrell, Ferrari, Larrousse, Footwork, BMS Scuderia Italia, Minardi |
| Kilpailuja | 215 (194 lähtöä) |
| Maailmanmestaruuksia | 0 |
| Voittoja | 5 |
| Palkintosijoja | 23 |
| Paalupaikkoja | 2 |
| Nopeimpia kierroksia | 5 |
| MM-pisteitä | 186,5 |
| Ensimmäinen kilpailu | San Marinon Grand Prix 1981 |
| Ensimmäinen voitto | Las Vegasin Grand Prix 1982 |
| Viimeinen voitto | Saksan Grand Prix 1985 |
| Viimeinen kilpailu | Australian Grand Prix 1994 |
Michele Alboreto (23. joulukuuta 1956 Milano, Italia – 25. huhtikuuta 2001 Klettwitz, Brandenburg, Saksa)[1][2] oli italialainen kilpa-autoilija, Formula 1 -kuljettaja ja Le Mansin 24 tunnin ajon voittaja.[1][2]
Alboreto oli opiskellut suunnittelua, ja hän osallistui itse suunnittelemallaan CMR-autolla Formula Monza -kilpailuun ilman mainittavaa menestystä. Vuodeksi 1978 hän siirtyi Formula 3 -luokkaan ja sijoittui Italian F3-sarjassa seuraavana vuonna toiseksi. Vuodeksi 1980 hän siirtyi EM-sarjaan ja ajoi samaan aikaan kestävyyskilpailuja Lancialla. Hän voitti 1981 Euroracing-mestaruuden ja siirtyi Minardin Formula 2 -talliin. Samana vuonna hän voitti Lancialla yhdessä Riccardo Patresen kanssa Watkins Glenin kuuden tunnin kilpailun.
Ensimmäisen kerran Alboreto ajoi F1:ssä vuoden 1981 San Marinon GP:ssä Tyrrellillä. Vuosina 1981–1994 Alboreto kilpaili Formula 1 -luokassa Tyrrell, Ferrari, Footwork, Arrows, Lola (BMS Scuderia Italia) ja Minardi -talleissa.[1][2] Hän starttasi yhteensä 194 GP-kilpailuun (vain yhdeksällä kuljettajalla on kilpailussa ollut enemmän startteja), joista voitti viisi, sai 23 muuta palkintosijaa, kaksi paalupaikkaa ja viisi nopeinta kierrosta.[1][2]
Tyrrell oli tyytyväinen Alboreton suorituksiin Formula 2 -sarjassa ja antoi hänelle mahdollisuuden kilpailla tallissa vuosina 1981-83.[1] Hän voitti ensimmäisen kilpailunsa Las Vegasin GP:ssä vuonna 1982, joka toimi kauden päätösosakilpailuna.[1][2][3][4] Vuoden 1983 Detroitin GP:n voitto puolestaan oli Tyrrell tallin viimeinen voitto ja moottorien osalta normaalisti hengittävien viimeinen voitto, kunnes turbot kiellettiin vuonna 1988.[1][5]
Kaudeksi 1984 Alboreto siirtyi Ferrari -talliin, jossa ajoi paalupaikalta voittoon (voiton merkitystä lisäsi sen olleen ensimmäinen italialaiskuskin voitto Ferrarilla sitten Ludovico Scarfiottin vuoden 1966 voiton).[1][2][6][7]
Alboreton paras kausi osui vuoteen 1985, jolloin hän sijoittui Ferrarillaan MM-sarjassa toiseksi 53 pisteellä.[1][8] Kauden puolivälissä ja vielä jonkin verran sen jälkeenkin hänellä oli kaikki mahdollisuudet mestaruuteen, mutta ne hiipuivat, kun kauden viisi viimeistä osakilpailua keskeytyivät teknisten ongelmien takia.[8] Alboreto hävisi Alain Prostille selvästi (73 pistettä) mutta voitti selvästi kolmanneksi sijoittuneen Keke Rosbergin (40 pistettä).[8]
Vuoden 1985 jälkeen Alboreton kilpailumenestys alkoi hiipua, ja hän ajoi ilman menestystä loppu-uransa Tyrrellillä, Lolan autoja käyttäneillä Larroussella ja Scuderia Italialla, Arrowsilla ja Minardilla.[1][2][9] Lolan autot osoittautuivat pahasti viallisiksi, ja karsiutumisia oli siksi useita.[1][2]
F1-uransa jälkeen Alboreto kilpaili urheiluautoilla ja voitti vuonna 1997 Le Mansin 24 tunnin kilpailun Porschella yhdessä Stefan Johanssonin ja Tom Kristensenin kanssa.[1][10]
Alboreto kuoli 25.4.2001 itäisessä Saksassa sijaitsevalla Lausitzringin moottoriradalla tapahtuneessa onnettomuudessa, kun hänen testaamansa Audi R8 -prototyyppiauton rengas räjähti tuhoisin seurauksin.[11][12] Vuonna 2021 Monzan radan kuuluisin mutka Parabolica nimettiin uudelleen Alboreton mukaan.[13]
- ↑ a b c d e f g h i j k l Michele Alboreto - Italy ESPN. Arkistoitu 25.7.2016. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Michele Alboreto ChicaneF1.com. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Rosberg's the Champion despite just One Win ESPN. Arkistoitu 23.1.2022. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)
- ↑ 1982 Las Vegas Grand Prix - Race Result Results - Archive 1950-2016. Formula 1. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Alboreto Takes Second Win in Detroit ESPN. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Marincovich, Carlo: Nostra Ferrari dei miracoli Archivio. 29.4.1984. La Repubblica.it. Viitattu 28.7.2016. (italiaksi)
- ↑ Alboreto Delivers First Ferrari Victory ESPN. Arkistoitu 14.9.2016. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c 1985 Formula One Season Standings ESPN. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)
- ↑ La formula 1 avra' piloti italiani, Alboreto e Martini alla minardi Archivio. 5.2.1994. La Repubblica.it. Viitattu 28.7.2016. (italiaksi)
- ↑ Chargé, Thierry: Classement des 24 heures du Mans 1997 Groupe - Tous. 7.12.2012. 24h du Mans. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Former Ferrari Ace Alboreto Dies in Testing Crash F1 News. 26.4.2001. Autosport.com. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Slow Puncture Caused Alboreto Accident F1 News. 30.4.2001. Autosport.com. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Monza to rename the Parabolica in honour of Michele Alboreto during Italian GP weekend Formula1.com. 31.8.2021. Formula One World Championship Limited. Viitattu 5.9.2021. (englanniksi)