Michelle MacLaren

Michelle MacLaren
Henkilötiedot
Syntynyt1965 (ikä 59–60)
Vancouver, Kanada
Ammatti ohjaaja, tuottaja
Muut tiedot
Aktiivisena 1989–
Merkittävät teoksetBreaking Bad
Game of Thrones
The Walking Dead
Salaiset kansiot

Michelle Maxwell MacLaren (s. 1965) on kanadalainen televisio-ohjaaja ja -tuottaja, joka on työskennellyt useissa televisiosarjoissa sekä Kanadassa että Yhdysvalloissa. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten työstään televisiosarjoissa Salaiset kansiot, Game of Thrones ja Breaking Bad, josta hän on voittanut kaksi Primetime Emmy -palkintoa.[1][2] Hän toimii ohjaajana myös Breaking Badin spin-off-sarjassa Better Call Saul.

MacLaren on kotoisin Vancouverista. Hän opiskeli elokuva-alaa Queen's Universityssä Kingstonissa ja valmistui sieltä vuonna 1986.[3]

Marraskuussa 2014 MacLaren teki Warner Brosin kanssa sopimuksen DC Comicsin sarjakuvien supersankarista Ihmenaisesta kertovan elokuvan kehittämisestä ja ohjaamisesta.[4] Hän kuitenkin erosi tehtävästä huhtikuussa 2015. Syyksi kerrottiin taiteelliset erimielisyydet studion kanssa.[5]

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä HBO-press ei löytynyt
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä imdb ei löytynyt
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä alumni review ei löytynyt
  4. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä THR 241114 ei löytynyt
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä THR 130415 ei löytynyt

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne