Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Ming-dynastia (明朝 [Míng cháo]) hallitsi Kiinaa 1368–1644. Se oli Kiinan viimeinen kotimaista alkuperää oleva dynastia, ja sen perusti Zhu-perhe. Sitä edelsi mongolien Yuan-dynastia ja seurasi mantšujen perustama Qing-dynastia.
Voimakas "ulkomaisten" hallitsijoiden vastustus kansan keskuudessa lopulta johti talonpoikaiskapinaan, joka ajoi Yuan-dynastian takaisin Mongolian aroille ja aloitti Ming-dynastian 1368. Dynastian alkuaikoina kulttuuri kukoisti jälleen. Taiteet, erityisesti posliiniesineiden teko, nousi aiemmin saavuttamattomalle tasolle. Kiinalaiset kauppiaat kulkivat pitkin Intian valtamerta, ja Zheng He kulki matkoillaan Afrikkaan saakka. Rakennettiin valtava laivasto, johon kuului nelimastoisia aluksia, jotka saattoivat kuljettaa 1500 tonnin lastia. Armeijassa oli yli miljoona sotilasta. Pohjois-Kiinassa tuotettiin yli 100 000 tonnia rautaa vuodessa. Kirjapainot painoivat suuria määriä kirjallisuutta. Monien mielestä Kiina oli Ming-dynastian alkuvaiheissa silloisen maailman edistynein valtio.