Mother | |
---|---|
Kehittäjä | Ape, HAL Laboratory, Brownie Brown |
Julkaisija | Nintendo |
Suunnittelija | Shigesato Itoi |
Lajityyppi | roolipeli |
Alusta | Famicom, SNES, Game Boy Advance, Wii U |
Ensijulkaisu | Mother (1989) |
Viimeisin julkaisu | Mother 3 (2006) |
Aiheesta muualla | |
MobyGames | |
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla |
Mother on japanilainen roolipelisarja, jonka on luonut ja käsikirjoittanut Shigesato Itoi. Sarjan pelit ovat tunnettu huumoristaan, omaperäisyydestään ja muiden roolipelien parodisoinnista. Sarjasta on julkaistu kolme osaa, joista viimeistä ei ole toistaiseksi julkaistu Japanin ulkopuolella. Pelien julkaisijana on toiminut Nintendo.
MOTHER-pelien viholliset ovat muista roolipeleistä varsin poikkeavia, sillä ne vaihtelevat avaruusolioista hippeihin. Taisteluaseina käytetään hyvin arkisia esineitä, kuten paistinpannua tai pesäpallomailaa. Eräät hahmot voivat myös käyttää niin kutsuttuja PSI-voimia, jotka koostuvat sekä parantavista, vahingoittavista että statukseen vaikuttavista kyvyistä. Voimien käyttämiseen tarvitaan tietynlaisia pisteitä, joita voidaan nostaa uudelleen esimerkiksi esineiden avulla.