Mulberry Group plc | |
---|---|
![]() |
|
Osake | LSE: MUL |
Perustettu | 1971 |
Perustaja | Roger ja Joan Saul |
Avainhenkilöt | Johnny Coca, luova johtaja |
Toiminta-alue | koko maailma |
Toimiala | muotiteollisuus |
Tuotteet | vaatteet, asusteet ja laukut |
Liikevaihto | 190 milj. € (2017)[1] |
Kotisivu |
www |
Mulberry on vuonna 1971 perustettu brittiläinen luksusvaatevalmistaja, joka tunnetaan erityisesti nahkatuotteistaan. Parikymmenvuotiaan Roger Saulin yhdessä äitinsä Joanin kanssa perustama yritys aloitti 1970-luvun alussa vöistä ja laajeni pian laukkuihin, nahkapusakoihin ja jalkineisiin.[2] Nykyisin Mulberry on Lontoon pörssissä noteerattu yhtiö.[3] Se tunnetaan etenkin Britanniassa ”nahkatavaroiden Rolls-Roycena”[4].
1970-luvun lopulla Mulberry esitteli ensimmäisen naisten vaatemallistonsa ja 1980-luvun alussa ensimmäisen miesten kenkämalliston. 1980-luvulla merkki laajeni myös hajusteisiin ja 1990-luvun alussa kodinsisustukseen.[5]
Vuonna 2000 lievästi tappiolliseksi vajonneen Mulberryn omistajaksi tulivat Saulin perheen ohella singaporelainen Ongin perhe, joka alkoi kirkastaa tuotemerkin strategiaa[4]. Mulberryllä oli tuolloin myymälöitä jo 21 maailman maassa[5], myös kaikissa Pohjoismaissa, muun muassa Helsingin Fabianinkadulla. Tuotteet valmistettiin yrityksen omissa tehtaissa. 2000-vuosikymmenen keskivaiheilla yhtiö kasvoi jopa 44 prosentin vuosivauhdilla. Tuolloin noin kaksi kolmannesta myynnistä oli nahkalaukkuja.[6]
Vuonna 2015 Mick Jaggerin tytär Georgia May Jagger suunnitteli Mulberrylle moottoripyöräilyhenkisen nahkamalliston.[7]