Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Multiversumi, multiuniversumi tai meta-universumi on hypoteettinen äärellisen tai äärettömän määrän useita eri maailmankaikkeuksia muodostava joukko, joka sisältää koko fyysisen todellisuuden ja sitä säätelevät lait. Muita, meidän maailmankaikkeutemme ohella multiversumiin kuuluvia kaikkeuksia kutsutaan rinnakkaisiksi maailmankaikkeuksiksi.
Multiversumiolettamuksia on tehty niin fysiikassa, filosofiassa kuin tieteistarinoissakin. Vaikka kosmisen mikroaaltotaustan on esitetty joiltakin osin epäsuorasti viittaavan rinnakkaisten maailmankaikkeuksien olemassaoloon,[1] niiden olemassaoloa ei ole pystytty kokeellisesti todentamaan.lähde?
Multiversumin rinnakkaismaailmankaikkeudet olisivat toisissa avaruusulottuvuuksissa kuin omamme. Ne eivät välttämättä muistuta lainkaan omaa maailmankaikkeuttamme. Avaruudessa on kolme ulottuvuutta – pituus, leveys ja korkeus – jotka ovat keskenään 90 asteen kulmissa. Näin kappaleen paikka voidaan kuvata kolmella luvulla. Albert Einstein lisäsi fysiikan teorioihinsa vielä ajan, jolloin hän sai neliulotteisen aika-avaruuden. Multiversumin kannattajat uskovat, että näiden ulottuvuuksien lisäksi avaruusulottuvuuksia on vielä viides, kuudes ja niin edelleen, ehkä jopa ääretön määrä. Näiden ulottuvuuksien kuvitteleminen on meille vaikeaa, koska elämme kolmiulotteisessa avaruudessa ja kiidämme ajan mukana eteenpäin. Jo neljää lukuisampien avaruusulottuvuuksien vallitessa multiversumissa pystyy olemaan ääretön määrä muita maailmankaikkeuksia. Bryce DeWittin kvanttigravitaation 1960-luvun tutkimustyössä syntyi ymmärrys ajan kvanttikäsitteestä, joka liittyy olennaisesti multiversumi-maailmankuvaan: toiset ajat ovat vain toisten maailmankaikkeuksien erikoistapauksia.[2]