Mustangi on läntisten Yhdysvaltojen villihevonen.
Pohjois-Amerikan alkuperäiset hevoslajit metsästettiin sukupuuttoon viimeistään 8 000 vuotta sitten. Nykyajan mustangit ovat eurooppalaisten kesyhevosten jälkeläisiä. Espanjalaiset valloittajat toivat Amerikkaan omia hevosiaan 1500-luvun alkuvuosikymmenistä alkaen. Pohjois-Amerikkaan ensimmäiset hevoset tuotiin vuonna 1519. Karkailevat hevoset muodostivat lopulta miljoonapäisiä laumoja Pohjois-Amerikan tasangoille. Laumoihin liittyi espanjalaisia seuranneiden eurooppalaisten uudisasukkaiden tuomia erirotuisia hevosia, ja ne muodostivat ajan myötä oman pohjoisamerikkalaisen rotunsa.[1]
Mustangeja pyydystettiin ja tapettiin paljon 1800-luvulla.[1] Nykyisin Yhdysvalloissa on 37 000 mustangia, joista puolet Nevadan osavaltiossa. Nevadan mustangikanta on kasvanut niin suureksi, ettei luonto kestä sitä, ja niitä hävitetään. Muualla Yhdysvalloissa mustangeja on Arizonan, Kalifornian, Oregonin, Utahin ja Wyomingin osavaltioissa.[2] Mustangeja on jonkin verran myös Kanadassa.[1]