Nabucco oli maakaasuputkihanke, jonka tarkoitus oli tuoda Euroopan unionin alueelle maakaasua Kaspianmereltä. Se olisi rakennettu Venäjän South Stream -hankkeen kilpailijaksi, ja sillä oli tarkoitus vähentää Euroopan riippuvuutta Venäjän kaasutoimituksista. Hankkeen alkuperäisen suunnitelman mukaan putken oli tarkoitus valmistua vuonna 2015. Hinnaksi arvioitiin kahdeksan miljardia euroa.[1]
Nabucco-yhtymän maat Turkki, Bulgaria, Romania, Unkari ja Itävalta allekirjoittivat sopimuksen putken rakentamisesta vuonna 2009. Maakaasun tuottaja Turkmenistan ilmoitti kannattavansa rakentamista. Myös Venäjä pyrittiin saamaan hankkeeseen mukaan.[1][2]
Kaasuputkihanke sai nimensä Giuseppe Verdin oopperan Nabucco mukaan, jota hankkeen alullepanneiden OMV:n, MOL:n, Transgazin, Bulgargazin ja Botasin edustajat olivat olleet vuonna 2002 tapaamisensa yhteydessä kuuntelemassa Wienin valtionoopperassa.[3]