Nainen Pariisissa

Nainen Pariisissa
A Woman of Paris
Ohjaaja Charles Chaplin
Käsikirjoittaja Charles Chaplin
Tuottaja Charles Chaplin
Säveltäjä Charles Chaplin
Kuvaaja Roland Totheroh
Leikkaaja Monta Bell
Pääosat Edna Purviance
Carl Miller
Adolphe Menjou
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö United Artists
Levittäjä United Artists
Netflix
Ensi-ilta Yhdysvallat 26. syyskuuta 1923
Suomi 10. tammikuuta 1925
Kesto 93 min
Alkuperäiskieli mykkä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Nainen Pariisissa (suomeksi myös Nainen Pariisista, A Woman of Paris) on vuonna 1923 valmistunut yhdysvaltalainen mykkäelokuva, jonka ohjasi, käsikirjoitti ja tuotti Charles Chaplin. Chaplinin uskotaan saaneen ideansa elokuvaan viiden miljonäärin kanssa naimisissa olleen Peggy Hopkins Joycen elämäntarinasta.

Elokuva eroaa monilta osin Chaplinin muista töistä. Huomattavin ero on, ettei hän itse esiinny pääosassa perinteisessä kulkurin roolissaan. Chaplin tosin vilahtaa elokuvassa kantajan roolissa, mutta hänen nimeään ei mainita alkutesteissä. Toinen merkittävä ero on, että elokuva on vakava draama eikä se sisällä komediallisia piirteitä.

Yksi syy, miksi Chaplin halusi tehdä Nainen Pariisissa -elokuvan, oli saada Edna Purviancen ura uuteen nousuun ilman Chaplinin esittämää kulkuria rinnallaan. Yrityksestä huolimatta Purviance ei saavuttanut entisenlaista suosiota. Sen sijaan Adolphe Menjoulle elokuva osoittautui läpimurroksi.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne