Near-field communication

Near-field communication (NFC) on RFID-tekniikkaa hyödyntävä laitteiden kättelyyn (tunnistamiseen) ja tiedonsiirtoon hyvin lyhyille, korkeintaan muutamien senttimetrien etäisyyksille kapealla tiedonsiirtokaistalla. Suurin ero RFID:hen on se, että NFC-laite voi toimia sekä lukijalaitteena että tunnisteena, toisin kuin perinteiset RFID-laitteet. NFC viittaa alempana mainittuun standardin (ISO/IEC 18092, 21481, 14443) mukaiseen lyhyen kantaman tiedonsiirtoon.

NFC-tiedonsiirtoa käytetään ainakin kolmessa eri yhteydessä:

1. matkapuhelimissa ja muissa vastaavissa laitteissa, joissa esimerkiksi NFC-yhteyden avulla voidaan ”parittaa” kaksi laitetta. Tämän jälkeen voidaan siirtää suurempi määrä dataa turvallisesti esimerkiksi Bluetooth-yhteyttä käyttäen.
2. maksukorteissa, joissa NFC-muotoista tiedonsiirtoa käytetään maksukortin tai maksutagin ja EMV-maksuterminaalin (POS-terminaali) välisessä kontaktittomassa tiedonsiirrossa. Tällöin kyse on VISA- tai Mastercard-maksamisesta pankin tai muun kortin myöntäjän maksukortin avulla (= lähimaksaminen l. proximity payment).
3. maksuvälineiden saralla nimitystä ”NFC” käytetään myös lähimaksamisesta matkapuhelimen avulla. Tällöin matkapuhelimen SIM- (UICC) kortilla voi matkapuhelinsovellusten lisäksi olla maksuaplikaatio sekä tarvittava kryptologinen EMV-toiminnallisuus. Tällöin puhutaan ”NFC-SIM”-kortista, mutta tarvittava NFC-radiomoduli ja antenni ovat matkapuhelimessa, eivät suinkaan puhelimen sisässä olevassa pienessä SIM-kortissa. SIM-kortti on ns. Java-sirukortti (smart card).