”Nemo” Nightwish | ||
---|---|---|
Singlen tiedot | ||
Albumilta | Once | |
Julkaistu | 19. huhtikuuta 2004 | |
Tekijä(t) | Tuomas Holopainen | |
Tuottaja(t) | Tuomas Holopainen, Tero Kinnunen | |
Tyylilaji | sinfoninen metalli | |
Kesto | 04.36 | |
Levy-yhtiö | Spinefarm | |
Listasijoitukset | ||
1. (singlelista)[1] | ||
Nightwishin muut singlet | ||
”Bless the Child” 2002 |
”Nemo” 2004 |
”Wish I Had an Angel” 2004 |
Nemo on suomalaisen metalliyhtye Nightwishin kappale ja single albumilta Once. Kappale on julkaistu 19. huhtikuuta 2004. Se sijoittui Suomen virallisen singlelistan ykköseksi viikolla 18 vuonna 2004 ja pysyi kärjessä yhteensä viisi viikkoa.[1]
Tuomas Holopaisen mukaan ”Nemo” oli alun perin kaksi minuuttia pidempi, sekä nopeampi. Sovituksen tekemisessä kesti kuukausia, ja useita kohtia jätettiin pois äänittäjä Tero Kinnusen suosituksesta. Kappaletta hidastettiin noin 10 iskua minuutissa (bpm). Holopaisen mukaan ”Nemo” oli yksi yhtyeen vaikeimpia kappaleita.[2]
Kappaleen nimen on usein virheellisesti luultu tarkoittavan Disneyn elokuvan Nemoa etsimässä päähenkilöä tai Kapteeni Nemoa.[2]