Nepalin valtio syntyi 1700-luvun puolivälissä, kun Gurkhan kuningas Prithvi Narayan Shah valtasi Malla-hallitsijoiden kuningaskunnat ja perusti Nepalin kuningaskunnan. Shah-dynastia laajensi valtakuntaansa Kathmandun laaksosta itään ja länteen, kunnes lopulta Intiaa hallinneet britit pysäyttivät Nepalin laajenemisen vuosina 1814-1916 käytyjen taistelujen jälkeen. Tällöin muodostuivat myös ne rajat, jotka Nepalilla nykyisinkin on.[1]
Sisäisten valtataistelujen jälkeen maassa kaappasi vallan vuonna 1846 Jung Bahadur Rana, jonka perustama Rana-dynastia hallitsi maata sadan vuoden ajan. Ranojen diktatuurin aikana Nepalin kuningas oli vain maan julkinen keulakuva, perinnöllisen pääministerin pitäessä todellista valtaa. Rana-diktatuuri kukistui vuonna 1951 ja maassa palattiin lyhyen demokratiakokeilun jälkeen takaisin monarkiaan.[1][2]
1990-luvulla maassa alettiin vaatia demokratiaa yhä äänekkäämmin. Maa ajautui sisällissotaan, joka kesti kymmenen vuotta. Maan viimeinen kuningas Gyanendra syrjäytettiin vallasta vuonna 2008 ja Nepalin kuningaskunnasta muodostettiin liittovaltio. Samalla sai päätöksensä Nepalia yli 250 vuotta hallinnut Shah-dynastia.[1][3]