| |||||
Yleistä | |||||
Nimi | Nobelium | ||||
Tunnus | No | ||||
Järjestysluku | 102 | ||||
Luokka | aktinoidi | ||||
Lohko | f-lohko | ||||
Ryhmä | - | ||||
Jakso | 7 | ||||
Väri | luultavasti hopeanvalkoinen tai metallinharmaa | ||||
Löytövuosi | 1957 | ||||
Atomiominaisuudet | |||||
Atomipaino (Ar) | (259) | ||||
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 285 pm | ||||
Orbitaalirakenne | [Rn] 5f147s2 | ||||
Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 32, 32, 8, 2 | ||||
Hapetusluvut | +3, +2 | ||||
Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
Olomuoto | kiinteä | ||||
Sulamispiste | 1 100 K (827 °C) | ||||
Muuta | |||||
Elektronegatiivisuus | 1,3 (Paulingin asteikko) | ||||
Ominaislämpökapasiteetti | luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/(kg K) | ||||
CAS-numero | 10028-14-5 | ||||
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa |
Nobelium (lat. nobelium, aikaisemmalta tilapäiseltä nimeltään myös unnilbium) on keinotekoisesti valmistettu alkuaine, jonka kemiallinen merkki on No ja järjestysluku 102. Alkuaine saatiin ensi kertaa muodostumaan kokeessa, jossa pommitettiin curiumatomeja hiili-ioneilla vuonna 1957. Nobeliumia on tuotettu vain hyvin pieniä määriä, eikä edes sen väristä olla varmoja; luultavasti se on hopeanvalkoinen tai metallinharmaa. Nobeliumin moolimassa on 259 u ja sulamispiste noin 1 100 K. Nimensä nobelium on saanut Alfred Nobelin mukaan. Nobeliumilla ei ole mitään tunnettua käyttöä tieteellisen perustutkimuksen ulkopuolella. Jaksollisessa järjestelmässä nobelium sijaitsee mendeleviumin ja lawrenciumin välissä.[1]
Nobeliumin kaikki isotoopit ovat radioaktiivisia. Niistä vakaimman, 259No:n, puoliintumisaika on 58 min, ja epästabiileimman 250No:n vain 0,25 ms. Kaikkiaan isotooppeja on löydetty 12. Nobeliumin kemialliset ominaisuudet tunnetaan huonosti. Se muodostaa vesiliuoksissa yhdisteitä hapetusasteilla +3 ja +2, ja näistä hapetusasteen +2 yhdisteet ovat vakaampia.[1]