Oia | |
---|---|
Οἴα | |
Sijainti | |
![]() ![]() Oia |
|
Koordinaatit | |
Valtio | Kreikka |
Paikkakunta | Kamári, Thíra, Etelä-Egean saaret |
Historia | |
Tyyppi | kaupunki |
Kulttuuri | antiikki |
Alue | Thera, Kykladit |
Kaupunki | Thera |
Oia (m.kreik. Οἴα; lat. Oea) eli Oie (m.kreik. Οἴη, Oiē) oli antiikin aikainen kaupunki Theran (nyk. Thíra) saarella Kykladeilla Kreikassa.[1] Se sijoitetaan saaren itärannikolle nykyisen Kamárin kylän paikalle.[2][3][4]
Oia oli saaren keskuksen Theran kaupungin satama. Se perustettiin arviolta 700-luvulla eaa. ja oli olemassa myöhäisantiikkiin saakka.[3] Theran kaupunki sijaitsi kukkulalla heti Oian eteläpuolella.[4] Oian mainitsee saaren kaupunkien joukossa Klaudios Ptolemaios. On mahdollista, että se oli hänen aikanaan tullut Theran poliksen kaupunkikeskukseksi kukkulalla olleen vanhan paikan sijasta.[5] Nykyisestä Kamárista on löydetty Oiaan yhdistettyjä jäänteitä.[3] Osa niistä on nykyisin meren pohjassa.[4][5] Vielä 1800-luvulla paikalla sanotaan olleen näkyvissä jäänteitä taloista sekä roomalaisaikaisesta temppelistä.[3]
Barrington Atlas of the Greek and Roman World -kartastossa antiikin Oia on kuitenkin sijoitettu nimen perusteella saaren luoteiskärkeen nykyisen Oían kylän paikalle.[6]