Pakkoliitos

Pakkoliitos tarkoittaa kuntaliitosta, jossa valtio liittää kunnan toiseen kuntaan pakolla. Liitosta voi vastustaa joko lakkautettava kunta, aluettaan laajentava kunta tai molemmat liitoksessa mukana olevat kunnat.

Lain mukaan valtiolla oli mahdollisuus tehdä pakkoliitoksia vuosina 1946–1992, viimeiset tehtiin vuonna 1977.[1] Vuonna 2013 voimaan astunut kuntarakennelaki antoi valtiolle mahdollisuuden tehdä pakkoliitoksia kriisikuntien kohdalla.[2] Suunnitelmat kehyskuntia koskevasta pakkoliitosmahdollisuudesta peruttiin keväällä 2014.[3]

Yleensä kuntaliitokset ovat Suomessa olleet vapaaehtoisia. Helsingin suuressa alueliitoksessa neljä naapurikuntaa yhdistettiin pakolla Helsinkiin. Muutama pakkoliitos tehtiin suuren kuntauudistuksen aikana 1960- ja 1970-luvuilla, mutta pääosa tuolloin tehdyistä kuntaliitoksista oli vapaaehtoisia. Tämän jälkeen on tehty kriisikuntien pakkoliitoksia 2010-luvulla.

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä historiaa ei löytynyt
  2. Hallitus turvautui ensi kertaa kuntien pakkoliitoksiin 12.6.2014. Taloussanomat. Viitattu 25.6.2014.
  3. Hallitus peruu kuntien pakkoliitokset 11.4.2014. MTV3. Arkistoitu 11.9.2016. Viitattu 25.6.2014.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne