Paperiliitto

Paperiliitto ry.
Perustettu 1906
Toimiala Paperityöntekijöiden ammattijärjestö
Kotipaikka Helsinki
Jäsenmäärä 31 995 (1.1.2022)[1]
Puheenjohtaja Petri Vanhala
Jäsenlehti Paperiliitto
Aiheesta muualla
www.paperiliitto.fi

Paperiliitto on suomalainen paperi- ja puumassateollisuuden sekä paperinjalostusalan työntekijöiden ammattiliitto, johon kuuluu 61 ammattiosastoa ja lähes 32 000 jäsentä. Paperiliiton puheenjohtaja on Petri Vanhala. Järjestön vuodesta 1959 ilmestynyt jäsenlehti kantaa järjestön nimeä. Paperiliitto kuuluu Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöön.

Suomen ensimmäinen paperityöntekijöiden ammattiliitto perustettiin vuonna 1906 Tampereen paperiteollisuustyöväen ammattiosaston aloitteesta. Suomen Paperiteollisuustyöväen Liitto oli yksi varhaisimmista tehdastyöläisten liitoista. Järjestö solmi ensimmäisen työsopimuksensa 1907. Sisällissota lakkautti väliaikaisesti liiton toiminnan, mutta se aloitettiin uudelleen tammikuussa 1919. 1920-luvulla paperityöväen järjestäytynyt toiminta oli hankalaa ja liiton vaikutusvalta jäi vähäiseksi. SDP ja kommunistit kamppailivat ankarasti ay-liikkeen suunnasta, mikä johti lopulta uuden sosiaalidemokraattien hallitseman liiton perustamiseen.[2]

Suomen Paperiteollisuudentyöntekijäin Liitto perustettiin vuonna 1930. Järjestö kuului SAK:hon keskusliiton perustamisesta alkaen. Uusi liitto jäi pienemmäksi kuin 1920-luvun yhtenäinen järjestö ja se oli jatkuvasti oikeistoradikaalien painostuksen kohteena. Tilanne muuttui jatkosodan lopussa ja ensimmäinen alaa koskeva maanlaajuinen työehtosopimus solmittiin joulukuussa 1945. Liiton jäsenmäärä nousi moninkertaiseksi ennen sotia vallinneeseen tilanteeseen verrattuna. Jäsenistöstä kolmannes oli naisia. Vuonna 1954 liiton toimisto siirrettiin Tampereelta pääkaupunkiin. Paperiteollisuuden kasvaessa liitto sai lisää vaikutusvaltaa ja sen jäsenmäärä nousi. Parhaimmillaan järjestöön kuului noin 52 000 jäsentä vuonna 1981. Liiton nimi lyhennettiin Paperiliitoksi vuonna 1978.[2]

  1. Jäsenmäärät Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö. Viitattu 1.3.2022.
  2. a b Paperiliitto 100 vuotta: Historia. Web Archive 2008. (Paperiliitto 2006)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne